sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Olitko ollut kiltisti?


Minä olin ollut. Joulupukki oli taas keksinyt kivoja lahjoja,  kaiken lisäksi tarpeellisia.
Me oltiin toivottu limsakonetta ja sehän saatiin! Nyt pääsee itse pöristämään niin vichyt kuin limpparitkin, kätevää! Monenlaista pikkulahjaa oli kääritty papereihin,
 tovi siinä meni että kaikki lahjat oli avattu.

P:n kanssa vietettiin taas joulua etukäteen ja tonttuset oli tuonut meille paketit jo hyvissä ajoin.
 P sai kaikkenlaista tarpeellista rahapussista- hanskoihin ja minä sain uude puhelimen,
 punaisen Lumian.


Jouluaattona kuusi kannettiin pirttiin ja se sai koristeet oksilleen. Bablokin taisi löytää oman pakettinsa kuusen alta. Jouluun mahtui hieman sukulointia, leipomista piparkakkutalon rakentamisen myötä ja ennenkaikkea nauttimista kiireettömyydestä.

Eilen tultiin kotiin. P oli hakenut Vinskille oman kuusen, pikkuinen kuusi nökotti maljakossa koristeinaan hiirulaisia lisättiin siihen vielä muutamat lintuset. Minä haaveilin vielä pakkasista, olisi saanut tuulettua petivaatteet ja matot oikein kunnolla, mutta lauhaa ilmaahan se lupaili.
Käytiinpä sitten potkuriajelulla, tehtiin kanakookoskeittoa ja haaveiltiin ensi talven lomareissusta.

Huomenna on suunnattava töihin, mutta illalla mennään juhlistamaan muutamin raketein uutta vuotta sekä kummipoikaamme, hän täyttää jo 3 vuotta!

Hyvää Uutta Vuotta 2013!!
-Poopis-



torstai 20. joulukuuta 2012

Viimeiset...

... lahjat kääreisiin ja kassin pakkaukseen! Huomenna töiden jälkeen starttaan serkkuni kanssa tienpäälle kohti kotipuolta ja viettämään leppoisaa joulua. Viime viikonloppuna vietettiin ikimuistoiset pikkujoulut joten niistä on hyvä laskeutua "joulurauhan tunnelmiin". Kekkereistä saisikin ihan oman juttunsa aikaiseksi, ajatuskin niistä pistää hymyilyttämään...

Perinteisesti tänäkin vuonna oli tehtävä jotain lahjuksia itse. Viime vuonna käärittiin paketteihin kynttilöitä ja tulitikkurasioita, tänä vuonna kokeilin jouluherkkuja. Riisisuklaat, jäävalkosuklaat sekä appelsiinitryffelit saivat eilen kääreensä ja odottavat nyt vain syöjäänsä.
 Hauskoja pikku makeisia jotka maistui ainakin P:lle.

 
Lisäksi paketteihin käärittiin  kässäkoulussa syntyneet piimäpyyhkeet.
Talous- piimää, Joutsan osuusmeijerin piimäpussin printtiä painamalla.


Eilen meillä vieraili Joulupukki tuoden lahjuksia, molemmat oli ollut tosi kiltisti! Sen verran hyvät lahjat tuli eikä risuja näkynyt paketeista.

Tämän viimeisen kuvan myötä tahdon toivottaa  Sinulle Hyvää Joulua!


-Poopa-

p.s Huomatkaa, tonttukin on nostanut jo jalan ylös, on aika ottaa rennosti ;)

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

"Tästä se joulu alkaa!"

Niinkuin monenssa muussakin taloudessa niin myös meillä on vietetty 1. adventtisunnuntaita,
perinteisellä joulutorttu- kahvituksella.
 Aamulla riipaisin Nisset kököttämään jänöjen viereen ja virittelin kynttilöitä sisälle sekä ulos.
Kiitos parin päivän lumipyryn ihanan paksu lumikerros verhoaa maat ja puut. Oikea joulumaisema heti 1.12 alkaen, huippua! sanon minä.



 Iltapäivästä käytiin kummipoikamme perheen kanssa joulumarkkinoilla. Taas oli koojut pullollaan mitä ihanimpia käsin tehtyjä ihanuuksia. Mukaan lähti parit sinapit joulupöytään sekä retrokassi. Tämä oli ehdottomasti saatava. Huomenna voi lähteä taas hyvillä mielin töihin kun on uusi "työlaukku"


 Näkymisiin! -Poopis-





maanantai 19. marraskuuta 2012

Marshmallows

Kokeilin vaahtokarkkien tekoa, aika veikeä "taikina" siinä tulikin :)
Helppoja tehdä ja jos vähän lisäisi jotain makuainetta niin olisi vielä parempia.




Viikonloppu vierähti Tampereella. Nyt on pikkujouluiltu parina viikonloppuna serkusten kanssa, tällä kertaa vuorossa oli iltamat American malliin. Tehtiin herkku hamppareita ja jenkkikakkua. 
Hamppareiden ohjeen jaan heti kun saan niistä valokuvat ;) 
Jouluakin pitäisi jo alkaa odottamaan? Itsellä lähinnä sellainen fiilis, että saisi hypätä yli koko joulun eli ei tunnu missään. Ulkona pimeetä ja ankeeta silti kaupat pursuavat joulutavaraa, jotenkin tämä yhtälö ei mene minun tajuntaan.  Tuntuu aivan hullulta ajatukselta, että laittasi tonttuset yms koristuksia kohta esille. Meille ei taida joulua tänä vuonna tulla ollenkaan. Joulukortikin ajattelin tilata netistä, taidan olla laiska ja jättää näpäräämiset toisille...
Tulipas ankea postaus näin pitkän tauon jälkeen...

-Poopis-

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Kirjontaa

Ensimmäinen tämän sykyn kässäkoulun aherrus on valmis! Vanha armeijan harmaa villakangaspalttoo heräsi henkiin kenkänkorko- tekniikan kautta tyynyksi. Lappusten leikkausten lisäksi niihin oli tarkoitus kirjoa kuvioita. Kuviot olisi voinut olla "vanhoja malleja", mutta minä tein helpoilla pistoilla asioita jotka ovat meille mieluisia tai tärkeitä.  Mukaan pääsi esimerkiksi lentokone (tykätään matkustella), kisuli (tottakai!), muffinsi (tykkään leipomisesta) ja kynttilä joka kuvastaa kaikkia niitä rakkaita jotka eivät ole enää meidän keskuudessa sekä erilaisia sanoja jotka merkitsevät paljon!
Kirjonnan mestaria minusta ei saa kyllä tekemälläkään :) sen verran hataraa on jälki...

 









Toki tyynyyn olisi voinut tehdä useampia kerroksia, mutta kärsimätön kuin olen oli tämä saatava pian valmiiksi :) Syysloman jälkeen alkaisi vahakankaan painanta, eikä minulla ole vielä ideaa kuvioon! joten  jos on hyviä ideoita niin niitä otetaan vastaan.

Lisää valoa pimeyteen!


Nähdään! -Paula.-

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Iltojen iloksi...

Se on kyllä hauskaa kun jotain saa päähänsä niin sehän sitten toteutetaan vaikka millä hinnalla. Tämä tuunaus ei onneksi paljoa maksanut, vain kuumaliimapuikkojen verran.
Yhdessä kesän Inno jaksossa kynnittilämaljalle laitettiin "mansetti" keppikaranssita . Se oli tosi kivan näköinen. Tämä samainen kuva pilkahti mieleeni tietysti juuri silloin, kun vettä tulee taivaan täydeltä. Ei auta muutakuin vetää kumpparit jalkaan ja  lähdettävä etsimään "kelottuneita kepakoita", aikani rämmin lenkkipolun vierustoja kunnes- LÖYTYI! ei ehkä niin kauniin harmaan kelottuneita mutta kepakoita kuitenkin.
Päivän kuivumisen jälkeen sormet syyhyten yritin tuunata sitten pyöreähköä "mansettia" Pyöreys omasta tekeleestä on kyllä kaukana, mutta ihan hauska siitä kuitenkin tuli. Parit kävyt ja pähkinät liimailin koristukseksi ja eipä se sitten muuta tarvinnut.



Niin ja viimein sain sen äitini lapsuuden kodissa olleen Tapiovaaran ruokailuryhmän. Oon siitä niin onnellinen!! Kyseinen pöytä tuolien kera on ehtinyt palvella serkkuni perhettä, kotiväkeä ja nyt meitä. Tästä ei kyllä vähällä luovuta :) Kesällä se saa uuden puhtaan valkoisen maalikerroksen ylleen ja sitten se on niin komia, tykkään!

Valoa pimeyteen, muistakaa siis poltella paljon kynttilöitä!

t. Poopis

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Syyskukkaset


Mistä on meidän syysistutukset tehty?

Ne on tehty Callunoista,
marjakanervasta,
sammalesta,
koristekaalista
syysastereista
ja kesän roikkukukkasesta

niistä on meidän syysitutukset tehty! 

lauantai 22. syyskuuta 2012

Syysterveiset!

Vettä vihmoo ja puiden ledet kellastuu, se on syksy nyt!
(Tosin tänään tein karmaisevan löydön lähikunnan kaupasta, siellä oli jo kaivettu joulukoristeet, jouluvalot yms jouluun liittyvä hyllyille myytäväksi. Ei vielä !!! minulla palargoniat  kukkii ja viime sunnuntainakin oli vielä viime kesälle tyypillinen hellepäivä lähes +20 lämmintä! menee minun ymmärräkyseni ylitse. Eensi vuonna juhannuskokkoon saat varmaan lisäillä joulupalloja kun pallerot ja hopeanauhat ovat ympäri vuoden myynnissä, HUOH!)

Meidän syksy on ollut aika kiireistä, nyt on ensimmäinen viikonloppu pitkään aikaan kun meillä ei ole mitään valmiiksi suunniteltua ohjelmaa. Lähes kuukausi on menty tukka putkella töissä ja P on reissanut ja tulee vielä reissaamaan paljon.
Viime viikonloppuna oli kuitenkin miniloma Tallinnan suunnalla kun Ruskaretkeläiset suuntasivat Tallinnaan Viru hotellin vieraiksi. Matkassa mukana olivat me + siskoni J+ serkkuni J+ serkkuni H + H:n mies P 
Ensimmäinen yhteinen reissu koko sakilla ja mahtava reissu saatiin aikaiseksi!

Starttasimme jo perjantai iltana Tampreelle kun Helsinkiin lähtö oli lauantai aamulla kello 5 reikä reikä. Satamassa meitä odotti M/S Norlandia. Harmiksemme Laiva- ohjelmaa ei kuvattu tällä kertaa, emmekä nähneet Andyä laivalla. Onneksi risteily isäntä Rami sekä DJ Vesku pelasti suurelta pettymykseltä. 
Syksyinen mutta suhteellisen lämmin ilma sai kuitenkin meren lainehtimaan sen verran  että se aiheutti meille aika tukalat oltavat, yököttävää oloa oli luvassa parin tunnin ajan. Jännättiin että meneekö koko lauantai päivä huonossa olossa, mutta onneksi olo tasoittui aika pian maankamarelle päästyä.




Yövyimme siis Viru hotellissa, shoppailimme lähikaupoissa sekä tutustuimme vanhan kaupungin tarjontaan.
Olde Hansassa syötiin illalla mutta oli ehkä vähän liian keskiaikaista ruokaa muutaman ruokailijan mieleen.
Mutta eräs hyvinkin hyvä ruoka paikka sijaitsi aivan sataman tuntumassa Vapiano, Namskis mitä ruokaa!
Tämä samainen ravintola löytyy  myös Helsingistä...





SALSICCIA CON FICHI ja POLLO PICCANTE pastat

Sunnuntaina oli sitten illasta tiedossa kotimatka. Matkalla ehdittiin jo suunnitella seuraavia reissuja. 
Loppuun vielä kuvia matkan varrelta...








Huomenna syykukkasia katselemaan !
- Poopis-

maanantai 3. syyskuuta 2012

I love your blog

U-Mummu Romuromantiikkaa blogista ilahdutti minua seuraavalla tunnustuksella

Kiitos! ja kiva kun olet viihtynyt juttujeni parissa...

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa , joka antoi tunnustuksen.
2.Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi post it- lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta , vaikka se onkin kerrottu vain post it - lapulla
ja toivo , että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Sitten olisikin aika laittaa ilo kiertämään:


sunnuntai 26. elokuuta 2012

Sunnuntai

 

 Kiireellisen työviikon jälkeen (eilen oli vielä koulutuspäivä) sunnuntai päivä on aloitettu lokoisasti ja herkku aamiasella/ brunssilla, sen verran pitkään me nukuttiin. Nykyään ovat harvinaisia nämä yhteiset aamut, uuden työnkuvan puolesta mieheke matkustaa ympäri Suomen maata lähes viikoittain, aina ei edes kotiudu saman päivän aikana, minä vuorotyöläisenä olen töissä miten ja millon sattuu, meillä arki on hieman repalaista.

Tänään on luvassa pika keirros kirpuilla ja mennään myös yhden aikas ihana tyttösen 1-vuotis synttäreille. Parin viikon päästä jatketaan synttäri teemalla sillä pienestä kummitytöstämme on jo kasvanut reipas 2- vuotias.

Tampereelle sijoittuvan synttäri vierailun lisäksi syyskuussa on luvassa pieni matka Tallinnaan. Lähdetään viikonlopuksi reissun päälle yhdessä siskoni, kahden serkkuni ja serkun miehen kanssa, hyvä porukka siis lähdössä! Mennään aamulaivalla Tallinnaan ja ollaan yötä hotellissa ja sitten takas Helsinkiin. Luvassa hyvää seuraa, ruokaa, shoppailua ja ehkä jotain hemmotteluhoitoja hotellilla...ehkä...

Aurinkoista sunnuntaita toivottaa, Poopis

perjantai 24. elokuuta 2012

.

 Aika on vilahtanut huomaamatta pelottavan nopeasti eteenpäin, oikein suurin askelin! Töissäkin on ehditty olla jo kaksi viikkoa kesäloman jälkeen. Niin se vain neljän viikon mittainen kesäbreikki meni.  Töissä syksyn toimintakauden aloitus on aina enemän tai vähemmän härdelliä muistuttava olotila, paljon uusia lapsia ja heidän vanhempiaan, uudet tiimit, uudet rutiinit jotka ottavat oman aikansa arjesta, mutta  kohta huomataankin että on jo joulukuu käsillä ja arki rullaa, niin se vain menee.
Herätyskello on ilahduttanut minua soimalla klo. 4.00 parina aamuna. Armoton aamuvuoro on
pakottanut lähtemään töihin  jo enne viittä. Aamujen kirpeys, raikkaus ja hämäryys on aiheuttanut minussa pientä huokailua, mutta positiivisessä mielessä. Ehkä sitä on sittenkin valmis jättämään kesä taakseen ja laittamaan kuonon kohti syksyä. 

Mutta palatakseni kuitenkin vielä kesäloma muisteloihin. Lomailtiin P:n kanssa kolme viikkoa yhdessä ja yhden viikon vietin kotipuolessa vanhempieni luona, kun mieheke lähti töihin.
Heinäkuun lopulla olimme viikon Turkissa. Lämpöä piisasi +42 astetta varjossa lähes joka päivä. Maisemat oli upeat ja hotelli hyvä. Ainut haittapuoli matkassa oli kun saatiin jokin sortin vatsapöpö puolessa välissä viikkoa. Se aiheutti hieman narinaa ja murinaa mutta myös naurua sekä jännittäviä tilanteita. Voi meitä :)
Turkista oli ihana palata takaisin kotiin! Matkalla vielä poikettiin Porvoossa katsomassa vanha kaupunki sekä olimme yötä Loviisassa. Loviisa oli kyllä kaunis paikka ja sinne suuntaamme varmasti myös ensi kesänä. 
Loman ohessa myös yksi vuosi tuli lisää vuosirenkaaseen ja nyt niitä on kasassa jo 29! ensi vuonna odottaa kolmikymppiset..huoh... 

Tässä vielä pari kuvaa kesän reissuilta




















-Poopis-