♥ : Poopis
lauantai 21. joulukuuta 2013
torstai 19. joulukuuta 2013
Joulun odotusta
Viimein alkoi tässäkin huushollissa joulun odotus! Työt ovat puskeneet päälle eikä joulufiilikselle ole ollut tilaa tässä talossa. Eilen haettu pikkukuusi sai koristeet yleen, pika siivous ja syvään huokaus tuotti tulosta ja toi ripauksen joulun tuntua. Tänään alkoi minulla pitkään odotettu joululoma, mutta P pikkujouluilee vielä tänään Helsingin suunnalla.
Yleensä olen tehnyt itse jotain joululahjoja. Tänä vuonna ihanaisille ystäville tein suklaatikkuja, jotka sulatetaan kuumaan maitoon ja näin saadaan herkku kaakao sekä tuunasin teipillä tuikkuja. Yksinkertaista, mutta jotain pientä on kiva antaa heille. Punaisiin paperipusseihin tein lumihiutaleita sabluunan avulla ja suloiset pakettikortit tulostin esmeraldas- blogista (Klik)
Anoppilaan, kotiin ja kummeille leivoin vaaleita pipareita. Ne onnistui yllättävän hyvin. Poltin vain yhden pellillisen. Nämä piparit ovat tosi tosi ohuita ja maistuvat niin hyvältä maidon kanssa.
Tykkään niistä ehkä enemmän kuin ruskeista pipareista.
Minä ripautin taikinaan vähän piparkakkumaustetta sekä kanelisokeria piparin päälle...
Huomenna suuntaan kipsujeni ja kapsujeni kanssa kohti äidin herkkupöytiä kotimaisemiin. Joulu menee siis P:n kanssa perinteisesti eriosoitteissa, mutta uutta vuotta juhlitaan sitten yhdessä.
- Poopis-
sunnuntai 17. marraskuuta 2013
Tuikkukukkasia
Kun tuikkukynttilä on valaissut pimeitä iltoja lopulta siitä jää jäljelle metalikuppi ja meillä ne menee yleensä kierrätykseen. Viime viikolla kuitenkin niistä syntyi ihan vahingossa kukkasia/ tähtösiä valosarjan lampuille. Tylsältä näyttäneet valot sai vähän uutta ilmettä. Näitä kukkasiahna voisi viritellä vaikka mihin, tehden mobiilin, kukkanauhan yms...
En varmastikkaan ole ainoa jonka mieltä on tämä synkkyys, vesisade ja pimeys riepotellut. Alkaa jo kyllästyttämään tämä jatkuva väsymys ja saamattomuus, ei auta kuin tupla vitamiinit kehiin niin jospa se siitä pikku hiljaa alkaisi helpottaa. Täytyy kirjoittaa joulupukille, jos olen ollut kiltisti niin toiveena olisi kirkasvalolamppu mutta siihen asti poltellaan kynttilöitä ahkerasti!
Kuulumisiin! - Poopis-
sunnuntai 29. syyskuuta 2013
Syksy.
Huih ulkona tuulee ja vettä tulee välillä vaakatasossa, se sitten on syksy TAAS.
Pimenevät päivät ja kurjuus saa mielialan laskemaan kuin lehmänhäntä. Pitänee varustautua suurella kynttilävarastolla tähän syksyyn niin eiköhän tästäkin syksymasiksesta nousta ylöspäin :)
Perjantaina vietettiin meidän 5- vuotis hääpäivää. Silloin oli kaunis aurinkoinen syksyinen päivä. Vähän taisi vettä sadella aamusta, mutta sehän tuo vain onnea?
Hääpäivää viettiin perinteisesti syömällä ulkona ja kippisteltiin kuohareiden kera. Oli ihana ilta.
Pitkästä aikaa olen kaivanut ompelukoneeni pölyjen alta ja surautellut ommella. Roskiksesta dyykkaamani retkijakkarat ovat saaneet uudet istuin kankaat ja
pieni pussukka valmistui suklaalevyn kääreistä.
Lauantaina suuntaamme häihin Vantaalle. Luvassa siis hauska viikonloppu perheen ja sukulaisen parissa. Tänään onkin pesukone jyllännyt pesten juhlakolttua sekä P:n paitoja.
Mutta näillä mietteillä kohti valoisampaa viikkoa, ainakin noin henkisesti.
-Poopis-
tiistai 27. elokuuta 2013
Synttärit vol 2.
Päivää vaille 1 kk sitten täytin tuon maagiset 30 vuotta. Tästä se alamäki nyt sitten vissiin alkaa? Vielä kuitenkin on tuntunu tämä ikä ihan hyvältä. Ystävien kanssa synttäreitä juhlittiin mökillä Himoksella viime viikonloppuna. Synttärit meni oikein kivasti vaikka usko meinasi loppua kun kello löi 16 ja vieraat olivat tulossa tunnin kuluttua. Siinä vaiheessa kaikki oli vielä aivan levällään, iski paniikki!
Kuitenkin kun vieraat saapui oli meillä boolit tölkissä, pillit ojennuksessa, kakut kuorrutettu ja pöytä katettu sekä vielä vaatteetkin ehdittiin vaihtaa :)
Pian mökin teranssi täyttyi iloisesta puheen sorinasta. Nautiskeltiin auringon paisteesta, enpä olisi voinut toivoa parempaa säätä viikonlopuksi. Harmittavaa oli vain että osa vieraista joutui perumaan tulonsa.
Mutta oli ihana päivä! Iso kiitos siitä kuuluu P:lle kun hommasi niin kivan paikan, siskolleni joka auttoi järjestelyissä ja serkulle joka otti hienoja kuvia muistoksi sekä tietysi ihanille vieraille!
Kuitenkin kun vieraat saapui oli meillä boolit tölkissä, pillit ojennuksessa, kakut kuorrutettu ja pöytä katettu sekä vielä vaatteetkin ehdittiin vaihtaa :)
Pian mökin teranssi täyttyi iloisesta puheen sorinasta. Nautiskeltiin auringon paisteesta, enpä olisi voinut toivoa parempaa säätä viikonlopuksi. Harmittavaa oli vain että osa vieraista joutui perumaan tulonsa.
Mutta oli ihana päivä! Iso kiitos siitä kuuluu P:lle kun hommasi niin kivan paikan, siskolleni joka auttoi järjestelyissä ja serkulle joka otti hienoja kuvia muistoksi sekä tietysi ihanille vieraille!
Palataan! - Poopis-
torstai 15. elokuuta 2013
Love
Parin kuukauden päästä serkkuni menee naimisiin ja olen etsiskellyt heille sopivaa korttia.
Mikään hempeän vaaleanpunainen tai tyypillisesti hääparilla koristeltu kortti ei olisi ollut heille
sopiva vaan siinä kortissa piti olla sitä jotain....
Olin sitten tuhlailemassa Sinellissä lahjaksi saatua lahjakorttia ja
siellä se THE kortti nökötti hyllyllä.
Pelkistetty tummanharmaan/mustan/valkoisen ja hopean väriyhdistelmä ripauksella punaista,
Pienillä muutoksilla siitä tuli hyvä.
Teksti vielä puuttuu, täytyy etsiä löytyiskö runoa rakastuneista pöllöistä...
-Poopis-
maanantai 5. elokuuta 2013
Poppareita
Minun huima alennusmyynti löytö on popparikulho. Samaisia kulhoja hypistelin jo viime kesänä vanhan Porvoon putiikeissa, silloin se jäi kuitenkin ostamatta. Nyt hintaa kulholla oli 27.90e sijaan 19e, ehkä vähän liikaa? mutta
P:lle ostoksen pysyi perustelemaan juuri tulleilla lomarahoilla :)
-Poopis-
maanantai 29. heinäkuuta 2013
Hups!
Onpas viime rustailusta kulunut aikaa! Huomaamatta päivät ovat vaihtuneet kuukausiksi,
onneksi ei sentään vuodeksi.
Menneet kuukaudet on höystetty surulla, mutta onneksi joukkoon mahtuu myös paljon ilon aiheita. Kesäloma vietettiin matkaillessa Lontoossa P ja siskoni kanssa, kahdessa muuttorumbassa sekä vähän myös kotona vessan pienen pintaremontin parissa. Olisihan tuota lomaa voinut vielä jatkaa. Nyt on töitä takana viikko ja tuntuu kuin pitäisi kaikki opetella uudestaan. Vaihdoin vielä ryhmää pieniltä isommille niin muutoksen tuulia on kovasti edessä. Haikein mielin kesästä mennään kohti syksyä mutta onneksi on vielä pitkä elokuu edessä. Toivottavasti ilmat pysyvät lämpimänä ja saadaan nauttia ihanista elokuun illoista.
Yksi rajapyykkikin on ylitty sillä viime lauantaina pääsin kolmekymppisten kerhoon!
Tämä minun vuosimallini (-83) vaihtoi tasalukemille, HUHheijaa! Olen kolmekymppinen..... Iiik!
Vielä ei ole aikaan havaittavissa kriisinpoikasta, mutta eiköhän se vielä ehdi minustakin otteen ottamaan.
Synttäreitä juhlistettiin kahvitellen P:n porukoiden kanssa. Ensi kuussa olisi tarkoitus juhlistaa sitten ystävien kanssa. Ainut huoli tässä on, että mistähän sellaisen kiva paikan löytäisi ja vieläpä hyvin hyvin edullisesti....
Näillä mietteillä rikon blogihiljaisuuden ja yritän aktivoitua !
-Poopaliina-
sunnuntai 28. huhtikuuta 2013
Kuka saa...
... kuka saa, lorupussiin kurkistaa? tillin tallin tömpsis!
Tämä lorupussi matkasi postipojan kyydissä Tanskanmaalle ilahduttamaan pientä nimpparisankaria, ehkäpä lorupussiin saa kurkistaa tyttösen lisäksi myös äiti ja isi.
Viikoloppua on vietetty mamman kera. Äiti oli meillä kyläilemässä ja tulipa kierreltyä kauppoja pitkästä aikaa. Tänään mieltä on hellinyt ihana auringonpaiste sekä jalkapallokausi on avattu tässä perheessä, kun P istuu stadikalla kattomassa JJK:n peliä :)
Ensi viikolla vappu ja P:n synttärit...
Aurinkoista viikkoa!!
-Poopis-
lauantai 13. huhtikuuta 2013
Pylpyrät
Kässäkoulun syksyn projekti "vahakangas" on saatu päätökseen. Kangas on kotiunut vahauksesta ja on löytänyt paikkansa keittiönpöydältä. Kuosin nimi on "Pylpyrät". Askel kohti tekstiilisuunnittelua on otettu ;)
-Poopis-
maanantai 1. huhtikuuta 2013
Kevät
Pääsiäistä on vietetty mitä upeimmassa säässä!
Ei ole montaa pilven hattaraa taivaalla näkynyt viime päivinä.
Upea ilma houkkutteli meidätkin lenkkeilemään Jyväsjärvelle pariinkin otteeseen.
Kelloja siirrettiin viikonlopuna kesäaikaan ja asfalttia näkyy jo tienpinnassa, Oi että ihana kevät!
Tietysti meidänkin easter- herkkuihin on kuulunut pääsiäismunat, mämmi sekä letut. Sen verran pienen taikinan tein, että onneksi meitä oli vain kaksi syöjää. Taikinasta tuli vain pari hassua lettua.
Tänä pääsiäisenä ei tullut tehtyä sen kummepia valmisteluja tai askarteluja. Viime vuonna alesta löydetyt pahvimunat päällystin Mailegin serveteillä decoupage-lakan avulla. Sen sijaan töihin on tullut värkkäiltyä iltahommina pääsiäsiaiheisia lorukortteja. Hauskoja loruja ja lauluja on netti sekä kirjat pullollaan, niihin vain kuvia piirtelemään! Meidän pikkuset ainakin tykkäsi näistä.
Huomenna vielä vietellään vapaata ja tämä viikko no muutekin kolme päiväinen.
Viikonlopulle pitäisi kyllä keksiä jotain mukavaa puuhaa....
Aurinkoa päivääsi! -Poopis-
tiistai 26. maaliskuuta 2013
Tuunattu tuohi
Paperitöiden ohella meillä kässäkoulussa on ollut tuohikurssi. Kuitenkaan tuohi ei ehkä ollut minulle se mieluisin väkerrettävä materiaali vaikka kaunis luonnontuote se onkin. Vaidoin siis tuohen tapettiin ja "tuohipunonnalla"syntyi parit pikku kopat!
Peinempi koppa kätkee sisälleen korviksia ja vähän isompi toimittaa servettitelineen virkaa.
Tapetista saa kyllä hauskoja ja persoonallisia säilytyskoreja.
Punonta itsessään on nopeaa ja helppoa, eniten aikaa vie suikaleiden mittaaminen ja leikkaaminen.
Punonta itsessään on nopeaa ja helppoa, eniten aikaa vie suikaleiden mittaaminen ja leikkaaminen.
Näitä tulee varmasti tehtyä kotonakin :)
Aurinkoisia päiviä toivottaa Poopis
torstai 21. maaliskuuta 2013
Paperivarjostin
Kässäkoulussa on tehty paperia. Oli monta laaria täynnä paperimassaa jota pystyi tuunaamaan omanmielensä mukaan. Tein efektipaperia ripottelemalla siihen kaikenlaisia kuituja ja "roskia".
Kurssin ainakan oli tarkoitus tehdä paperivalaisin. Kehikon olisi voinut itse hitsata, mutta minä tyydyin
kirpparilöytöön eli valmiiseen varjostinkehikkoon. Varjostimeen tein
paperia hyödyntämällä pitsiliinaa. Ihan ei mennyt niin kuin strömsössä. Kuviosta ei tullut ihan niin syvä että se näkyisi lampun ollessa
päällä, paitsi iiiiihan läheltä. Olisi pitänyt prässätä paremmin!
Siinä se nyt komeilee yöpöydällä.
-Poopis-
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
Sweet Dreams
Tässä vähän kuvia meidän makkarista. Taannoin jo kirjoittelinkin kun vaihdoimme lipaston ja työpöydän paikkaa. Nyt on mukavampi aamulla heräillä kun ei tarvitse heti tietokonetta tuijotella. "Lipastoseinällä" oli ennen tilpehöörihylly. Otin sen pois ja laitoin valokuvia sekä parit tekstitaulut tilalle. Muissakin huoneissa meillä on tapahtunut tavaroiden karsimista rankalla kädellä.
Minua on alkanut miellyttämään enemmän selkeät linjat, yksinkertaisuus ja musta/valkoinen/harmaa värimaalima ripauksella jotain tehosteväriä, makkarissa se näkyy olevan mintunvihreä :)
Minua on alkanut miellyttämään enemmän selkeät linjat, yksinkertaisuus ja musta/valkoinen/harmaa värimaalima ripauksella jotain tehosteväriä, makkarissa se näkyy olevan mintunvihreä :)
Makkari on myös saanut uudet verhot. Ikean lintuverhot veivät sydämeni :) Suloiset ehkä jopa vähän graafiset kuviot ovat hauskat.Ystäväni antoi hyvän vinkin viiranuhan tekoon. Tämä viirinauha on tehty paperista! Tykkään tästä ehkä enemmän kuin kankaisesta versiosta. Helppoa ja nopeaa tehdä vaikka uusi jos haluaa uudistaa nauhaa.
Sweet Dreams - Poopis-
keskiviikko 13. maaliskuuta 2013
London
Vietimme siis talvilomaa Lontoon vilinässä. Viisi päivää kierreltiin, tutkailtiin ja suhattiin metrolla pitkin Lontoota. Ehdottomasti yksi parhammista lomista ikinä! Kaikki turistipaikat oli tietysti käytävä läpi Big Benistä - Harroldsiin asti. Kohteesta ei ole muutakuin hyvää sanottavaa. Metroverkosto loistava ja helppo käyttää, ihmiset ovat ystävällisiä ja huomaavaisia (apua saatiin vaikka ei sitä oltu vielä ehditty pyytää, kai me olimme niin eksyneen näköisiä) Lontoossa oli aivan omanlaisensa tunnelma, siis aivan loistava paikka. Paljon jäi vielä näkemättä - niinpä me jo suunnitellaan kesälomareissua samaiseen paikkaan :) Shoppailu mahdollisuudet olisi loistavat jos tilillä majailisi muutama ylimääräinen 1000 euroa, mutta kyllä siellä pienemmälläkin budjetilla pärjäsi vallan mainiosti. New ja Old Bond street tarjoili luxusliikkeitä Vuittonin laukuista - Jimmy Coon kenkiin, paljon tuli tehtyä näyteikkuna ostoksia...
Nyt on arki meilläkin alkanut rullaamaan... töitä... kesälomaa odotellessa...
-Poopis-
keskiviikko 13. helmikuuta 2013
keskiviikko 6. helmikuuta 2013
Loman tarpeessa?
Kyllä!
Talvilomaa odotellessa. Kyllä on tuntunut tammikuu pitkältä! Johtuneen varmasti lähes
kolmen viikon sairastelusta ja puolikuntoisuudesta.
Meidän ei ensin pitänyt lähteä lomalla yhtään mihinkään, mitens kävikään. Lennot ja hotelli buukattu valmiiksi, me lähdetään katsomaan Lontoon maisemia viideksi päiväksi. Uusi matkalaukku on hommattu (alesta löytyi kunnon veska, toivottavasti tämä kestää!) ja P on tilannut valmiiksi myös oyster-cardit. Niillä päästään rälläämään julkisilla vähän halvempaan hintaan.
Vielä vain pitäisi jaksaa kuukausi odotella. Valmiiksi on tsekattu paikkoja joissa halutaan käydä ja mahtuu ohjelmaan myös jalkkispeli.
Nähdään! -Poopis-
lauantai 2. helmikuuta 2013
Bongaus.
Kodin ykkösen alelaarista tein lintuhavaintoja, bongasin pienen verkkopussillisen pyykkilintuja ...
Huomenna on vapaapäivä, tykkään!
-Poopis-
keskiviikko 30. tammikuuta 2013
Uudet ystävät
Saanko esitellä meidän uudet ystävämme; Siili, Lintu ja Orava. Saattaapa uusien ystävien joukuossa makoilla Vinski- kisulikin varsinkin päiväuniaikaan. Minusta hauskat nuo tyynyjen eläinprintit!
Nyt jatkamaan vapaapäivää tässä lievässä migreenissä..
Titityyy! -Poopis-
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
Lounaalla.
Tänään saatiin P:n kanssa lounasvieraita. Anoppi ja pari P:n veljespoikaa tuli meille syömään. Listalla oli kookoskanakeittoa (heidän esittämä ruokatoive) ja jälkkäriksi nautittiin mango tuorejuustokakkua kahvin kera. Kyllä oli HeRkKuA!
Keiton ohjeen olen saanut työkaveriltani ja se menee jotenkin näin... (alkuperäinen resepti on hävinnyt)
Kookoskanakeitto
1 bataatti
1 paprika, minä käytin keltaista ja punaista
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1pkt kanasuikaleita
1 prk kookosmaitoa
2dl ruokakermaa
loraus sweet chili soosia
1pkt chili/paprika tuorejuustoa
Kuori bataatti, pilko se sekä sipulit, paprikat. Laita kattilaan ja kuullota niitä hetkinen.
Lisää sitten vettä sen verran että kasvikset peittyvät ja anna porista n. 10 min
Ruskista kanat ja lisää ne kattilaan kasvisten seuraksi.
Lisää sitten tuorejuusto, kookosmaito, ruokakerma ja sweet chili soosi.
Keittele sitä hetki, mausta lisää oman maun mukaan.
Alkuperäisessä ohjeessa oli lisäksi puolikas banaani pilkottuna joukkoon.
Kokeile!
Tsemppiä viikkoon toivottelee Poopis
sunnuntai 20. tammikuuta 2013
Sunnuntai.
Vuorotyöläisen viikonloppu on vietetty, kohta on lähdettävä iltavuoroon. Sunnuntai aamu alkoi meillä muutostöillä. Makkarissa lipasto ja tietokone vaihtoivat paikkaa, olkkarissa sohva ja kirjahylly. Se on selvästi keväänmerkki. Onhan päiväkin jo pidentynyt selvästi. KEVÄT on tulossa kovaa vauhtia!
Kässäkoulukin on alkanut joulutauon jälkeen. Vuorossa on paperivalaisin sekä tuohikurssi. Paperikurssilla aion tuunata meidän yöpöydän lappujen hatut uuteen kuosiin. Tuohikurssilla on tehty jo pallo sekä saksikotelo :) ehkä ne tuohivirsut ja kontti on tehtävä...
Mutta nyt kaivamaan pullataikina vermeitä, me leivotaan lasten kanssa tänään!
Leppoisaa sunnuntaita! -Poopis-
Leppoisaa sunnuntaita! -Poopis-
keskiviikko 16. tammikuuta 2013
ABC
Jotain näperrettävää oli pakko keksiä. Tähän hätään löytyi pikku pussillinen puupalikoita kirpparilta.
(Olen etsiskellyt vanhoja palikoita kirppareilta mutta ei ole tullut vastaan.)
Kaappien kätköstä löytyi lähes kuivuneita akryylimaaleja. Niihin vain vähän vettä ja kunnon sekotus niin AVOT! käyttökelpoisia maaleja tuli. Sudin maalin palikoiden pintaan, kevyt hiominen sekä leimaamalla tein kirjaimia ja numeroita palikoiden pintaan.
Aika hauskat tuli!
Minä kärvistelen pitkittyneen orastavan flunssan kouruissa, ei jaksais enään sairastaa!
Terveyttä sinulle toivottaa Poopis
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)