tiistai 26. elokuuta 2014

Omppuja

Viikonlopun kummitytön synttärit poiki yllätyksen myös minulle nimittäin omppuja!
läpinäkyvästä paketista löytyi: piirakkavuoka varustettuna omppupiirakanohjeella, kanelia,
 vaniljasokeria, leivinjauhetta ja tietenkin niitä omppuja.
Todella kiva idea vaikka tuliaisina koota kauniiseen vuokaan piirakkatarpeet.
Eilen oli pakko sitten piirakka leipoa, en malttanut odottaa viikonloppuun.
 
NAM!
 
 
p.s Onneksi ei tarvinnut piirakkaa yksin leipoa vaan virallinen jauhojen valvoja on aina paikalla!
 
-Poopis-

maanantai 25. elokuuta 2014

Olipa viikonloppu....

oikea road trip! Ensin huristelin torstaina bussilla serkkuni luo Tampereelle josta kurvasimme perjantaina lehtien hehkuttamaan Cheekin konserttiin, Wau mikä konsertti olikin! Tykättiin kyllä ihan kympillä ja taisi tykätä myös kaikki ne loput 39 998 kuuntelijaa. Valot, tehosteet, taustat yms. oli mietitty viimeisen päälle ja ne muodostivat yhdessä vaikuttavan kokonaisuuden. Enpä ole koskaan aikaisemmin ollut isossa konsertissa. Joten senkin puolesta kokemus oli vaikuttava.

 
Konsertin loputtua lähdin siskoni luokse Lahteen. Serkkuni lähti lentokentälle odottamaan aamu kuuden lentoaan ulkomaille. Uskoisin, että valvominen konsertista saadun adrenaliinin määrällä ei ollut vaikeaa ;) Lauantaina P suuntasi myös Lahteen. Laiteltiin hylly seinään, vaihdettiin verhoja, kierreltiin kauppoja ja tehtiinpä siskoni kanssa sushia! Ei ehkä ollut niin hyvää kuin alan ravintoloissa, mutta kehitystä viime kertaiseen on havaittavissa.
 

 
Sunnuntai- illasta suuntasimme vielä P:n kanssa takaisin Tampereelle kummityttömme 4-vuotis synttäreille. Menoa ja meininkiä oli siis luvassa kahden neljä vuotiaan ja yhden eskarilaisen kanssa. Kaikki lelut tuotiin esille ja näytettiin uusimmat lemppari lelut, piirrettiin, pelattiin sekä tietenkin herkuteltiin. Kummityttönen oli sitä mieltä, että me olisimme voineet soittaa ja peruuttaa päiväkotiin töihin menon
 (niin kuin heidän äitinsä tekee jos lapset jäävät kotiin) ja jäädä heille yöksi.
 Ihanan mutkatonta lasten ajattelua!
Eipä tarvinnut unta houkutella kun pään painoin tyynyyn omassa sängyssä.
Monta hyvää juttua oli viikonlopussa joten nyt vain odottamaan seuraavaa ;)
 
Iloa viikkoon vaikka vettä sataakin!
(laita kumpparit jalkaan ja pompi lätäköissä, ja heti on parempi mieli)
 
-Poopis-
 

lauantai 16. elokuuta 2014

DIY ötökkätaulut

Surisevia ja pörrääviä ötökkätauluja on vilissyt jo tovin monien sisuslehtien sivuilla ja blogeissa. Ihastuttavia ötököitä näin kuvissa, näistä minäkin tykkään. Etsiskelin ötökkätauluja/julisteita mutta en löytänyt mieleistä tai jos löysinkin sellaisen niin hintaa printtijulisteella oli mielestäni liikaa.
Tuumasta toimeen ja surffailemaan netin ihmeelliseen maailmaan. Ilta vilahti googlaillen ötököitä, muokkailen kuvia ja niitä tulostaen. Clasulta löytyi sopivat kehykset hintaan 6.50e kpl.
Edullinen ötökkäprojekti!
 
 
 
Korikassin kanssa samassa tilauksessa tuli tuo vaalea tineK:n tuoksukynttilä. Ihanan tuoksuinen! hento tuoksu levittyy nopeasti olohuoneeseen. Täytyneen tutustua muihinkin tinen kynttiöihin.
 
-Poopis-

perjantai 15. elokuuta 2014

Henkiin herättelyä

Pitkän hiljaisuuden jälkeen mielessä on ollut blogin henkiin herättely.
 Jospa sitä löytyisi intoa ja fiilistä kirjoitella sekä laitella kuvia. Kaipaan jotain oman elämäni kirjaamista muistiin mutta päiväkirjan kirjoittaminen ei vain luonnistu.
Helteet taitaa olla jo takanapäin, aamun viileys muistuttelee jo sukista sekä illan hämäryys tulevasta syksystä. Syksyä kohti tekee mieli päivittää hieman kotia ja turha tavara on laitettu kiertoon. Seiniä katsellaan sillä silmällä millaista maalia niihin sudittaisiin. Nyt kaivataan selkeyttä, yksinkertaista jotain rauhoittavaa kokonaisuutta. Sitä kohti siis mennään....

Vielä on kuitenkin kesää sen verran jäljellä että ehtii hankkia oman korikassin!
Tämä kassi on tineKhome.


 
Nähdään!