oikea road trip! Ensin huristelin torstaina bussilla serkkuni luo Tampereelle josta kurvasimme perjantaina lehtien hehkuttamaan Cheekin konserttiin, Wau mikä konsertti olikin! Tykättiin kyllä ihan kympillä ja taisi tykätä myös kaikki ne loput 39 998 kuuntelijaa. Valot, tehosteet, taustat yms. oli mietitty viimeisen päälle ja ne muodostivat yhdessä vaikuttavan kokonaisuuden. Enpä ole koskaan aikaisemmin ollut isossa konsertissa. Joten senkin puolesta kokemus oli vaikuttava.
Konsertin loputtua lähdin siskoni luokse Lahteen. Serkkuni lähti lentokentälle odottamaan aamu kuuden lentoaan ulkomaille. Uskoisin, että valvominen konsertista saadun adrenaliinin määrällä ei ollut vaikeaa ;) Lauantaina P suuntasi myös Lahteen. Laiteltiin hylly seinään, vaihdettiin verhoja, kierreltiin kauppoja ja tehtiinpä siskoni kanssa sushia! Ei ehkä ollut niin hyvää kuin alan ravintoloissa, mutta kehitystä viime kertaiseen on havaittavissa.
Sunnuntai- illasta suuntasimme vielä P:n kanssa takaisin Tampereelle kummityttömme 4-vuotis synttäreille. Menoa ja meininkiä oli siis luvassa kahden neljä vuotiaan ja yhden eskarilaisen kanssa. Kaikki lelut tuotiin esille ja näytettiin uusimmat lemppari lelut, piirrettiin, pelattiin sekä tietenkin herkuteltiin. Kummityttönen oli sitä mieltä, että me olisimme voineet soittaa ja peruuttaa päiväkotiin töihin menon
(niin kuin heidän äitinsä tekee jos lapset jäävät kotiin) ja jäädä heille yöksi.
Ihanan mutkatonta lasten ajattelua!
Eipä tarvinnut unta houkutella kun pään painoin tyynyyn omassa sängyssä.
Monta hyvää juttua oli viikonlopussa joten nyt vain odottamaan seuraavaa ;)
Iloa viikkoon vaikka vettä sataakin!
(laita kumpparit jalkaan ja pompi lätäköissä, ja heti on parempi mieli)
-Poopis-