tiistai 31. elokuuta 2010

Huovutusta

Pitkästä aikaa kaivelin huovutusneulat sekä villat esille ja eikun kokeilemaan mitä niistä syntyy. Kipuileva olkapää ei kyllä kovin tykännyt päähänpistotani.



Kettu Repolainen on jo vanha tuttu... ja muita päästään pian testailemaan miltä näyttävät käytössä :)

-Poopis-

maanantai 30. elokuuta 2010

Seinä

Hip hei! Eilen tuli seinä maalattua ja sen mukana tuli muutama neliö lisää olkkariin. On se vaan hassua miten vaalea väri vaikuttaa niin paljon. Kolme kerrosta maalia niin hyvä tuli! Tuumattiin sitten, että mitä jos vaihtaisi järjestystä samalla. Noh hetken päästä kirjahylly tökötti toisella seinällä ja sohvan selkämys vasten ikkunaa. Nyt onkin sitten pulma, että mitä sitä laittaisi sille pitkälle valkoiselle seinälle, missä kirjahylly ensin oli, jottei olisi niin "paljasta"? Hyvät ehdotukset otetaan vastaan!

Mutta nyt on aika mennä nukkumaan aamulla taas neljältä ylös, minua on lykästänyt aamuvuoroviikko...

-Poopis-

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Puuhakärpäsen purema

Nyt ei voi kyllä puhua sohvaperunoista tänä viikonloppuna. Puuhakärpänen on puraissut meitä pahemman kerran. Sateisena lauantai päivänä suuntasimme äänekoskelle kiertelemään kirppareita ja tietysti käymään santeenkaarentaassa. Kaikkea ihanaa oli puoti tulvillaan, mutta tälläkertaa vain päädyttiin ihastelmaan söpöyksiä.

Pieneltä kirpparilta läysin peltisiä sydämiä ja adventtisydämet. Eihän jouluun ole enään niin pikä aika? Tosin numero 4 puuttuu joten täytyy keksiä jokin muu käyttötarkoitus. Suloisia!



Meillä on ollut vanhat tuolit suorittamassa yöpöydän virkaa. Toinen on 1e löytö kirpparilta ja toinen P:n mummolasta. Ne ovat odottaneet uutta maalipintaa jo varmaan vuoden päivät. Illalla oli tartuttava maalipensselin varteen ja ruvettava sutimaan maalia. Tuoleista tuli valkoiset, yllätys! Maalausurakan jälkeen saivat vielä pienet koristukset.

Toinen tuoleista oli sininen ja toinen tummanruskea....





ja tässä lopputulos...



Monet kerrat olen käynyt katsomassa ja ihastelemassa yhtä lamppua Pentikillä. Eilen sen sitten vihdoin ja viimein ostin! Miten voikaan lamppu tehdä ihmisen niin onnelliseksi?



Tänään sitten saatiin päähämme maalata olkkarin seinä takaisin valkoiseksi. Ei muutakuin ostamaan tarvikkeet ja tuolla P jo maalailee... projektit vain isonee! Tykkään!!
Onnistuiko seinän maalaus? siitä pian lisää...

-Poopis-

lauantai 14. elokuuta 2010

Kirpuilta



Nämä löytyi eilen vakkari kirpult. Uusi kirja 5e ja kenkulit 4e. Nyt on lukemista taas nukkariin :)

-Poopis-

Haikeus

Karu on totuus; huomenna viimeinen lomapäivä. Mihin se niin kovasti odotettu loma on hävinnyt? Se on mennyt kuin tuhka tuuleen... liiankin nopeasti. Mutta ihana loma on kyllä ollut! Viettiin eka viikko Bulgarian auringon alla. Loistava matkakohde, lyhyen lentomatkan päässä, edullinen ja kaunista nähtävää riittää. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa...









Pieniä matkamuistojakin tuli ostettua. Onneksi löytyi jotain muutakin kuin sitä "turistikrääsää" Ehdoton löytöni oli tuo aniliininpunainen nahkainen lintukukkaro, se oli heti ostettava! Siniltä sain synttärilahjaksi punaiset helmikäsikorut ja nyt löytyi niihin sopiva kaulakorukin. Varnassa olisi ollut paljon kauppoja kierreltävänä ja varmasti olisi löytynyt kaikkea kivaa, mutta aika oli rajallinen(osa ajasta meni hukkaan kärsiessäni auringospistoksesta), tietysti P:nkin oli päästävä kiertämään "omia"kauppojaan.
Pieni sininen savipurnukka on paikallista käsityökulttuuria ja yksi sellainen koristaa meidäkin keittiön rompehyllyä.



Viikko mennä hurahti siellä ja toinen viikko alkoi paluumatkalla Helsingistä kohti Jyväskylää. Poikettiin Jumbossa ostoksilla. Country White- liikkestä ostin kaksi GreenGaten mukia. Ihanan romanttisia...



Vinskillekin tuliaiset kelpasi...



Niinkuin jo alussa viittasin viimeisiä lomapäiviä vietellään ja maantaina työtkutsuvat. Työasiat alkaa jo pikku hiljaa pyöriä mielessä. Henkinen valmistautuminen töihin aloitetaan vasta huomenna mutta fyysistä valmistautumista on pikkuisen aloitettu. Tänään kaupungilta löysin uudet työkengät, Crocsit ja otinpa vielä kirkkaan keltaiset, joten nyt jo alkaa taistelu syksyn harmautta vastaan :) sekä uusi työkansiokin on saanut täytteet väliin, tästä on hyvä töiden alkaa...



-Poopis-