torstai 20. joulukuuta 2012

Viimeiset...

... lahjat kääreisiin ja kassin pakkaukseen! Huomenna töiden jälkeen starttaan serkkuni kanssa tienpäälle kohti kotipuolta ja viettämään leppoisaa joulua. Viime viikonloppuna vietettiin ikimuistoiset pikkujoulut joten niistä on hyvä laskeutua "joulurauhan tunnelmiin". Kekkereistä saisikin ihan oman juttunsa aikaiseksi, ajatuskin niistä pistää hymyilyttämään...

Perinteisesti tänäkin vuonna oli tehtävä jotain lahjuksia itse. Viime vuonna käärittiin paketteihin kynttilöitä ja tulitikkurasioita, tänä vuonna kokeilin jouluherkkuja. Riisisuklaat, jäävalkosuklaat sekä appelsiinitryffelit saivat eilen kääreensä ja odottavat nyt vain syöjäänsä.
 Hauskoja pikku makeisia jotka maistui ainakin P:lle.

 
Lisäksi paketteihin käärittiin  kässäkoulussa syntyneet piimäpyyhkeet.
Talous- piimää, Joutsan osuusmeijerin piimäpussin printtiä painamalla.


Eilen meillä vieraili Joulupukki tuoden lahjuksia, molemmat oli ollut tosi kiltisti! Sen verran hyvät lahjat tuli eikä risuja näkynyt paketeista.

Tämän viimeisen kuvan myötä tahdon toivottaa  Sinulle Hyvää Joulua!


-Poopa-

p.s Huomatkaa, tonttukin on nostanut jo jalan ylös, on aika ottaa rennosti ;)

2 kommenttia:

  1. Ihana hyvän joulun kuva! Ja hei toi pyyhe, tää vois ihan ostaa ;) Rattoisaa joulunaikaa! <3

    VastaaPoista
  2. Mari: Ei tarttee ostaa! Pistän sulle postiin joulun jälkeen ;)
    Hyvää Joulua!!

    VastaaPoista