Aika on vilahtanut huomaamatta pelottavan nopeasti eteenpäin, oikein suurin askelin! Töissäkin on ehditty olla jo kaksi viikkoa kesäloman jälkeen. Niin se vain neljän viikon mittainen kesäbreikki meni. Töissä syksyn toimintakauden aloitus on aina enemän tai vähemmän härdelliä muistuttava olotila, paljon uusia lapsia ja heidän vanhempiaan, uudet tiimit, uudet rutiinit jotka ottavat oman aikansa arjesta, mutta kohta huomataankin että on jo joulukuu käsillä ja arki rullaa, niin se vain menee.
Herätyskello on ilahduttanut minua soimalla klo. 4.00 parina aamuna. Armoton aamuvuoro on
pakottanut lähtemään töihin jo enne viittä. Aamujen kirpeys, raikkaus ja hämäryys on aiheuttanut minussa pientä huokailua, mutta positiivisessä mielessä. Ehkä sitä on sittenkin valmis jättämään kesä taakseen ja laittamaan kuonon kohti syksyä.
Mutta palatakseni kuitenkin vielä kesäloma muisteloihin. Lomailtiin P:n kanssa kolme viikkoa yhdessä ja yhden viikon vietin kotipuolessa vanhempieni luona, kun mieheke lähti töihin.
Heinäkuun lopulla olimme viikon Turkissa. Lämpöä piisasi +42 astetta varjossa lähes joka päivä. Maisemat oli upeat ja hotelli hyvä. Ainut haittapuoli matkassa oli kun saatiin jokin sortin vatsapöpö puolessa välissä viikkoa. Se aiheutti hieman narinaa ja murinaa mutta myös naurua sekä jännittäviä tilanteita. Voi meitä :)
Turkista oli ihana palata takaisin kotiin! Matkalla vielä poikettiin Porvoossa katsomassa vanha kaupunki sekä olimme yötä Loviisassa. Loviisa oli kyllä kaunis paikka ja sinne suuntaamme varmasti myös ensi kesänä.
Loman ohessa myös yksi vuosi tuli lisää vuosirenkaaseen ja nyt niitä on kasassa jo 29! ensi vuonna odottaa kolmikymppiset..huoh...
Tässä vielä pari kuvaa kesän reissuilta
-Poopis-
Aivan ihania kuvia reissustanne. Viime kesänä mekin oltiin Porvoossa ja vanha kaupunki on kerrassaan mahtava.
VastaaPoista