Toivo

Ajan kulku tuntuu vain kiityvän mitä lähemmäksi loppu vuotta mennään. Viikot vilisevät silmissä ja päivät humisevat korvissa. Taas on yksi viikko saatu päätökseen. Viikonloppu on ollut aika tunteikas hautajaisten myötä. Läheisen menetyksen johdosta muistojenpato tuntuu murtuvan ja mieleen tulee paljon sellaisia hetkiä mitä ei ole aikasemmin ajatellut/ muistanut. Tunne on aika häkeltävä. Monesti jää myös miettimään miksi en soittanut useammin? miksi en käynyt kylässä? Mikä oli viimeinen kerta kun nähtiin? Onneksi kaipauksen ja surun keskellä lohduttaa ja toivoa antaa usko siitä, että jonain päivänä saan taas nähdä kaikki rakaat jotka ovat lähteneet pois tästä ajasta.

Tänään käytiin kirpparilla pikästä aikaa ja tehtiin jopa vähän löytöjäkin; uusi Muumi-kirja vuodenajoista, marimekon kangasta, orvokkiliina ja matala maljakko. Maljakkoon piti keräillä vielä kesäkukkia parvekkeelta. Mikähän niitä vaivaa? kun nyt on ollut kylmiä ilmoja niin Belargonia vain kasvattaa uusia nuppuja ja muratti rehottaa. Taitavat tykätä viileistä ilmoista... Pimenevissä illoissa parasta on kynttilät! Niitä kyllä meillä viljellään jokaiseen purkkiin ja kuppiin. Silläkin uholla että Vince polttaa karvansa. Onneksi on fiksu kissa ja pysyy kaukana niistä ainkain vielä *koputtaa puuta*



/>



Ja pimeneviin iltoihin:



Perunarieskaset ja kaveriksi kuppi kuumaa kardemummakahvia



Ensi viikkoon!

-Poopis-