Viikonloppu vierähti kotipuolessa. Sunnuntaina vietettiin äidin synttäreitä ja tietenkin isänpäivää. Sisko-kultakin oli tullut viikonlopuksi kotiin. Vihdoinkin oli koko perhe koossa monen kuukauden jälkeen ♥
Silti meinaa tämä pimeys vetää vähän mielen alakuloon. Masentavan pimeetä ja harmaata. Kaksi vuotta sitten oltiin näihin aikoihin Egyptissä ja voin sanoa, että silloinen pimeys ja harmaus meni ohitse yhdessä hujauksessa! Ei tietoakaan pimeysmasiksesta. Täytyneen ensi vuoden kesälomat satsata loppusyksyyn ja ottaa aurinkokylpyjä jossain lämpimässä ennen kaamosta. Mutta onneksi saa poltella paljon kynttilöitä ja kohta on viritettävä ulkovalot sekä tähtöset ikkunaan palamaan, valoa pimeyteen!
Kynttilöistä puheenollen teinkin eilen vähän kynttilä kokeiluja. Sulatin vesihauteessa kynttilän pätkiä hillopurkkeihin. Jähmetettyään purkin suulle vähän koristeita ja eikun nauttimaan kynttilänvalosta. Kannattaa kokeilla!




Innostuin myös kokeilemaan syttyruusujen tekemistä. Näitä voisikin tehdä jouluksi takan omistaville ystäville pikkupakettiin. Näköjään parasta terapiaa haramuteen on näpärtelyt :)

Viikonlopun aikana myös tonttukalenteri matkasi pienelle joulun odottajalle. Pikku linnut lauloi, että kalenteri oli mieluinen.


Ja mitäpä alkanut talvi olisi ilman uutta muumi kausimukia (Hiihtokilpailut), joko sinulla on omasi?

-Poopis-