Kiirusta on pitänyt viime päivät ja ensi viikon aamuvuorot jo kummittelee mielessä. Kuitenkin tämä päivä on vielä aikaa, joten koitan olla miettimättä kamalia klo. 4 herätyksiä.
Perjantaina saatiin sitten vihdoin ja viimein ostetettua meille sohva. Keskiviikkona saamme hakea vaalean kulmadivaaniin kotia! Eipä meillä vielä kunnon sohvaa ole ollutkaan. Ensimäinen sohva oli P:n isoveljeltä, kun he vaihtoivat sohvat ja nyt sohvan virkaa on pitänyt P:n mummolta saatu puusohva. Kutsumme sitä kirkonpenkiksi. Syynä siihen on, että istuin leveys on huimat 42cm ja puuta kun on, niin kova se on istua! Puusohva on kyllä kaunis, ja vielä jonain päivänä saa arvoisensa paikan, mutta nyt jotutuu väistymään hetkeksi sivuun.
Tämä on siis meidän "kirkonpenkki"
Tuossa ei kyllä pahemmin löhöillä, mutta ensi viikolla tulee muutos :)
Perjantaina käytiin myös Euromarketin lopetus alessa. Lähes kaikki kodin tekstiilit ja tavarat oli -50%. Sieltä tuli ostettua sitten vähän sitä ja tätä, vaikka mitään ei periaattessa tarvinnut, mutta halvalla lähti. Mm. Mariskoolille jäi hintaa 16e, joten se läks kaupasta meidän mukaan sekä muuta pikku tavaraa ( aivan kuin sitä ei olisi jo joka paikka täynnä). Lauantaina siellä ei sitten ollutkaan yhtään mitään. Astiat ja tekstiilit oli ostettu ja hyllyt oli tyhjillään. Kaksi ruskeaa tyynyä jäi harmittamaan, ne ois ollut niin hyvät siihen uuteen sohvaan. Olisi pitänyt ostaa ne perjantaina, kun niitä vielä oli. Toisaalta parempi näin :)
Pikainen kirppiskierros ei tuottanut löytöjä tällä kertaa. Tosin, jos meillä olisi enemmän tilaa ja osaisin entisöidä sekä olisi 220e ylimääräistä rahaa, olisi tälläiset ihanat vauvanvaunut löytänyt kodin meiltä.
Eilinen menikin sitten ihan vaan ollessa. Leivottiin brownies cookiesseja, NAM! Ei tehty mitään pikku keksejä vaan kunnon kokosia herkkupaloja. Löysin Minimanista ihanan pikkuisen lasikuvun joten tulipa sillekkin sitten käyttöä :) vaikka P kyseli jo kaupassa " mihin sä sitä tartteet? ". Keksille kaveriksi kuumaa kaakaota ja vaahtokarkkeja. Niistä oli herkku lauantai- ilta tehty.
Tänään mennään katsomaan meidän pikkuista kummipoikaa, tosin poju on varmasti jo kasvanut viime näkemästä.
Nähdään!
- Poopis -
Mihis kirkonpenkki nyt siirtyy? :)
VastaaPoista..Niin ja mistä noin ihanat lastenvaunut löyty?? Voisin myös ottaa moiset! <3
VastaaPoistaKoitetaan löytää sille uusi paikka tai sitten varastoon...
VastaaPoista