maanantai 5. elokuuta 2013

Poppareita

Minun huima alennusmyynti löytö on  popparikulho. Samaisia kulhoja hypistelin jo viime kesänä vanhan Porvoon putiikeissa, silloin se jäi kuitenkin ostamatta. Nyt hintaa kulholla oli 27.90e sijaan 19e, ehkä vähän liikaa? mutta
P:lle ostoksen pysyi perustelemaan juuri tulleilla lomarahoilla :)

-Poopis-

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Hups!

Onpas viime rustailusta kulunut aikaa! Huomaamatta päivät ovat vaihtuneet kuukausiksi,
onneksi ei sentään vuodeksi.
Menneet kuukaudet on höystetty surulla, mutta onneksi joukkoon mahtuu myös paljon ilon aiheita. Kesäloma vietettiin matkaillessa Lontoossa P ja siskoni kanssa, kahdessa muuttorumbassa sekä vähän myös kotona vessan pienen pintaremontin parissa. Olisihan tuota lomaa voinut vielä jatkaa.  Nyt on töitä takana viikko  ja tuntuu kuin pitäisi kaikki opetella uudestaan. Vaihdoin vielä ryhmää pieniltä isommille niin muutoksen tuulia on kovasti edessä. Haikein mielin kesästä mennään kohti syksyä mutta onneksi on vielä pitkä elokuu edessä. Toivottavasti ilmat pysyvät lämpimänä ja saadaan nauttia ihanista elokuun illoista. 
Yksi rajapyykkikin on ylitty sillä viime lauantaina pääsin kolmekymppisten kerhoon!
Tämä minun vuosimallini (-83) vaihtoi tasalukemille, HUHheijaa! Olen kolmekymppinen..... Iiik!
Vielä ei ole aikaan havaittavissa kriisinpoikasta, mutta eiköhän se vielä ehdi minustakin otteen ottamaan.
Synttäreitä juhlistettiin kahvitellen P:n porukoiden kanssa. Ensi kuussa olisi tarkoitus juhlistaa sitten ystävien kanssa. Ainut huoli tässä on, että mistähän sellaisen kiva paikan löytäisi ja vieläpä hyvin hyvin edullisesti....



Näillä mietteillä rikon blogihiljaisuuden ja yritän aktivoitua !

-Poopaliina-

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Kuka saa...

... kuka saa, lorupussiin kurkistaa? tillin tallin tömpsis!
Tämä lorupussi matkasi postipojan kyydissä Tanskanmaalle ilahduttamaan pientä nimpparisankaria, ehkäpä lorupussiin saa kurkistaa tyttösen lisäksi myös äiti ja isi.


Viikoloppua on vietetty mamman kera. Äiti oli meillä kyläilemässä ja tulipa kierreltyä kauppoja pitkästä aikaa. Tänään mieltä on hellinyt ihana auringonpaiste sekä jalkapallokausi on avattu tässä perheessä, kun P istuu stadikalla kattomassa JJK:n peliä :)

Ensi viikolla vappu ja P:n synttärit...
Aurinkoista viikkoa!!
-Poopis-

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Pylpyrät

Kässäkoulun syksyn projekti "vahakangas" on saatu päätökseen. Kangas on kotiunut vahauksesta ja on löytänyt paikkansa keittiönpöydältä. Kuosin nimi on "Pylpyrät". Askel kohti tekstiilisuunnittelua on otettu ;)


-Poopis-

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Kevät

Pääsiäistä on vietetty mitä upeimmassa säässä!
 Ei ole montaa pilven hattaraa taivaalla näkynyt viime päivinä.
 Upea ilma houkkutteli meidätkin lenkkeilemään Jyväsjärvelle pariinkin otteeseen.
Kelloja siirrettiin viikonlopuna kesäaikaan ja asfalttia näkyy jo tienpinnassa, Oi että ihana kevät!
Tietysti meidänkin easter- herkkuihin on kuulunut pääsiäismunat, mämmi sekä letut. Sen verran pienen taikinan tein, että onneksi meitä oli vain kaksi syöjää. Taikinasta tuli vain pari hassua lettua.


Tänä pääsiäisenä ei tullut tehtyä sen kummepia valmisteluja tai  askarteluja. Viime vuonna alesta löydetyt pahvimunat päällystin Mailegin serveteillä decoupage-lakan avulla. Sen sijaan töihin on tullut värkkäiltyä iltahommina pääsiäsiaiheisia lorukortteja. Hauskoja loruja ja lauluja on netti sekä kirjat pullollaan, niihin vain kuvia piirtelemään! Meidän pikkuset ainakin tykkäsi näistä.


Huomenna vielä vietellään vapaata ja tämä viikko no muutekin kolme päiväinen.
 Viikonlopulle pitäisi kyllä keksiä jotain mukavaa puuhaa....
Aurinkoa päivääsi! -Poopis-

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Tuunattu tuohi

Paperitöiden ohella meillä kässäkoulussa on ollut tuohikurssi. Kuitenkaan tuohi ei ehkä ollut minulle se mieluisin väkerrettävä  materiaali vaikka kaunis luonnontuote se onkin. Vaidoin siis tuohen tapettiin ja "tuohipunonnalla"syntyi parit pikku kopat!


Peinempi koppa kätkee sisälleen korviksia ja vähän isompi toimittaa servettitelineen virkaa.
Tapetista saa kyllä hauskoja ja persoonallisia säilytyskoreja.
 Punonta itsessään on nopeaa ja helppoa, eniten aikaa vie suikaleiden mittaaminen ja leikkaaminen.
 Näitä tulee varmasti tehtyä kotonakin :)

Aurinkoisia päiviä toivottaa Poopis