tiistai 1. toukokuuta 2012












 WaPpU
Vapun lisäksi meillä on juhlittu P:n synttäreitä, yksi vuosirengas tuli taas lisää...   
Suupielet sokerissa, valkolakki päässä ja ihana aurinko, ihan täydellinen vappupäivä!






Aurinkoisia päiviä toivotellen: Poopis

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Päks!

Tänään se sittten tapahtui, kolhin toista autoa. En ymmärä mikä ajatussokeus minuun iski aamupäivällä kun lähdin kaupungille. Peruutusvaihde päälle ja hieman kaasua, PÄKS! luulin peruuttaneeni lumipenkkaan mutta takana olikin auto. Siinä sitten komeili parit  valkoiset naarmut punaisen auton puskurissa, meidän auto selvisi vähin ruhjein. Naapurin setä kiikutti minulle puhdistuainetta jos se olisikin ollut vain jotain likaa, mutta ei maali oli  lähtenyt. 
Ei muuta kuin poliisisetää soittelemaan, mutta eihän ne joutanut paikalle. Onneksi auton omistaja oli niin ystävällinen vanhempi pariskunta, että saatiin asiat sovittua ja vakuutusyhtiölle ilmoitus tehtyä. Vanhempi nainen tuumasi "eihän tässä ole mitään kamlaa sattunut, kun kukaan ei ole kuollut ja auto on vaan tavaraa, ei hätää!" Että tälläistä minun vapaapäivääni! Huomenna onkin hyvä syy mennä töihin...

"Muista aina liikenteessä, monta vaaraa ompi eessä" - jopa pysäköity auto

-Poopis-

torstai 5. huhtikuuta 2012

Pääsiäinen

Hyvää Pääsiäistä! Me lähdetään  pääsiäisen viettoon kotiseudulle. Nähdään perhettä ja rakkaita sukulaisia, ehkäpä jonkinlainen pääsiäiskokkokin saadaan aikaan...



-Poopis-

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Herkkua.

Joko on pääsiäisen herkut mietittynä? jos ei niin tässä tulee varteenotettava vaihtoehto, mutta takaan että kaloreita ei tässäkään kakussa säästellä!

Valkosuklaatryffelikakku

Pohja:
2 munaa
50g jauhoja
50g sokeria
50g valkosuklaata

Täyte:
2 dl kermaa
250g valkosuklaata
1 prk mascarponejuustoa

1. Valmista pohja. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi lisää jauhot sekä rouhittu valkosuklaa. Paista 180* 15-20 min
2. Laita kattilaan kerma ja paloiteltu valkosuklaa. Lämmitä keitosta sen verran, että suklaa sulaa. Ota suklaaseos pois liedeltä ja anna jäähtyä vähäsen. Lisää lopuksi mascarponejuusto.
3. Jäähdytä kakkupohja ja kaada suklaaseos päälle ja anna tekeytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Älä säikähdä seoksen vetisyyttä, se kyllä tiivistyy jääkaapissa. 
4. koristele suklaarouheella ja herkuttele!

-Poopis-

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Reissulta

Edellisen postauksen kuvista päätellen aikamoisia herkkpeppuja oltiin matkan aikana! Hard rock cafeen maukkaan ruoat ja Lolan kuppikakut teki meihin vaikutuksen :) harmi kun niitä ei voi tilata postimyynnistä kuten tätä herkkua, hot chocolate. Isossa ostoskeskuksessa oli pieni kaakaopiste jossa myyttiin Whittard of Chelsean erimakuisia kaakaoita sekä teetä. Pitihän niitä sitten pari purkkia kotiin ostaa. Nam!
Aika makeita nämä kuumat juomat ovat mutta suosittelen! Tarttui sieltä muutakin mukaan kuin kaakaojauheita, laukku, parit balleriinat kesäksi ja koruja sekä pari paitaa. Hinta taso oli mielestäni aika sama kuin suomessa, paitsi kahvilat, ravintolat sekä taksilla kurvailu oli halpaa! Täällä on oltu kurjassa oksennustaudissa. Tauti alkoi yllättäen ja pari päivää kesti. Enpä muista millon olisi noin raju ykätauti ollut. Nyt on "yökkäyslihakset" eli vatsa ja ylärintakehä niin kipeät. Huomenna kuitenkin töihin ja kässäkouluun! Kuulumisiin! -Poopis-

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Hiljaista

Viime aikoina monessa blogissa on ollut kysymys; mistä tekisin postauksia? vähän sama fiilis täälläkin, takki on ns. tyhjä. Tässä kuitenkin muutamia kuvia Varsovan reissulta. Paikka oli ihana ja vuokraisäntä oli todella meitä vastassa :) Olisihan siellä viihtynyt vielä muutaman päivän lisää...mutta ehkä sinne suunnataan pian uudestaan!
-Poopis-