lauantai 9. kesäkuuta 2012

Puutarhaunelmia pienellä parvekkeella

Parvekkeelle on pystytetty minikasvihuone. Asukeiksi kasvihuoneeseen pääsivät kaupan valmiit yrttipuskat ja salaatti. Hyvin ovat yrtit lähteneet kasvamaan. Viime vuonna kasvattelin siemenistä yrttientaimia, mutta sato oli aika hento vartista ja vähäistä, joten valmispuskalla ei voi epäonnistua :) Pensastomaatti on myös kasvamassa sekä minulle uutena tuttavuutena ammpelikurkku. Pikkuruisia kurkkuja puska pullollaan, vettä ja aurikoa niin päästään pian maistelemaan omia kurkkuja. Tänä vuonna parveke näyttää enemän kasvimaalta kuin kukkapuutarhalta. Muutamia pieniä kukkapurnukoina on siellä täällä.  
Haaveissa on iso puutarha jossa saisi möyriä kontiot jalassa ja näppylähanskat kädessä!  Eikös sitä sanota, että haaveita ja unelmia täytyy olla!


Lopuksi vastaukset  U-mummulta saatuun ystävähaasteeseen:
 1. Lempikukkasi? Lempi kukkani on Lilja
2. Mitä harrastat? Harrastan käsillä näpertelyä, ja tähän kässäkoulu antaa 3h aikaa viikossa :)
3. Kesä vai talvi? Miksi? Toisaalta tykkään molemmista, mutta ehkä kuitenkin kesä. Sillon on lämmintä ja voi nauttia parvekkeen kukkasista...
4. Paras näkemäsi elokuva? hmm...Benjamin Button oli aika hyvä!
5. Paras lukemasi kirja? Luen tosi vähän, mutta Cecilia Ahernin kirjat ovat olleet hyviä.
6. Lempimusiikkilaji? Tykkään kaikenlaisesta musiikista... en osaa valita yhtä..
7. Lempikappale? No taitaa olla Jukka Poika, Silkkii :D
8. Mitä tekist, jos saisit yhtäkkiä 500 euroa omaan käyttöön? Säätäisin sen ensi kuun Kyproksen matkalle.
9. Jos voisit päättää, missä maassa asuisit mieluiten? Ehkä jossain lämpimässä, tai sitten Usassa.
10. Mitä tekisit työksesi, jos saisit vapaasti valita? Olisin pienen kukkakaupan omistaja
 (ehkä vielä joskus olekin)
11. Mitä haluat minulle sanoa? Toivotan sinulle ihanaa ja lämmintä kesää!!!

Aurinkoista viikonloppua!  -Poopis-

3 kommenttia:

  1. Huomenta! Kiitos, kun vastasit haaseeseeni :)

    Ihana parveke näyttää olevan. Mukavaa Kyproksen matkaa, toivottavasti jostain tulee se ylimääräinen 500 e :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin toivon tuota ylimääräistä 500e :D ehkä tätyy lotota!

      Poista
    2. Kannattaa, ehkä se pikkusen paremmin irtoaa :) Oisin liittynyt lukijaksi, vaan en pystynytkään....

      Poista