sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Sunnuntai blogi

Näköjään tästä mun blogista on tullut sunnuntai blogi, kun ei ehdi muuten päivitellä tänne juttuja, ainostaan sunnuntaisin. Viikko on hurahtanut aamuvuorossa, nakit silmillä kamppailtiin loppu viikko, onneksi ensi viikolla on iltaviikko ja saa nukkua aamusta. Viime aikoina olo on ollut kuin karhulla talvella, tekisi mieli vain nukkua.

Tänään käytiin moikkaamassa kummipoikaamme! Kyllä oli pieni mies kasvanut, ihania oli ne leveät hampaattomat hymyt mitä poika välillä väläytteli, kunnes uni vei voiton nauramiselta. Niin lutunen!

Lukeudun niihin ihmisiin joiden astia hyllyiltä löytyy muumimukit ja muutamat kulhot. Rahapussini iloksi huomasin, että uusia mukeja on tulossa. Kiitos serkkuni vaimon :) Muumien 65- vuotisen taipaleen vuoksi julkaistaan Iltapurjehdus- muki ja huhtikuussa tulee kevät muki: Ruusutarha. Hosuli muki tulee myyntiin viikolla 10. Nämä on saatava kokoelmiini. Seikkailu sarjan kannu on myös hankita listalla.

Näillä mennään, katsotaan mitä ensi sunnuntaina tulee, sillä viikonloppuna vietämme minilomaa Tampereella.

Nähdään!
- Poopa-

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Happy Valentine´s day!



Muutama ihana ystävänpäiväkortti on tupsahtanut postiluukusta! Ihana saada postia! muutakin kuin laskuja.Pienen, suloisen, pilkkurasian sain Siniltä <3

Tänään siis on viettetty ystävänpäivää nimensä mukaisesti ystävän sekä tietysti hasbendiooson kanssa. Minin kanssa käytiin kirppistely kierroksella. Saldona reissulta oli laulukirja. Muisteltiin Minin kanssa taas vanhoja koulu aikaisia juttuja. Naurettiin mm. miten meidän "pakko päästä Espanjaan harjoitteluun" projekti ei oikein ottanut tuulta alleen, mutta meillä tytöillä oli kovat suunnitelmat :) voi meitä.. Ihanaa, kun on sellainen ystävä kuin Mini. Kierroksen jälkeen pääsin leikkimään vielä pikkusen J kanssa ja nautittiin maukkaita laskiaispullia! oli hyvää...

Noh ystävänpäivän vietto jatkui hasbendiooson kanssa luistinradalla. Enpä ole sitten luistellut varmaan yläasteen jälkeen, joten olo oli kuin Bampilla jäällä. Hataraa oli meno. Sen verran innoistuin, että piti käydä ostamassa uudet nauhat luistimiin, kun oli käynyt vanhant hieman lyhyviksi. Jospa sitä viikolla taas kävisi kokeilemassa, miten luonnistuu.


Kuva: Kassipiruetin loppuvauhdin tasaantuminen


Tänään ulkona on ollut aivan mahtava sää. Aurinko paistoi ja oli vähän pakkasta sekä linnut lauloi. Kevät on jo aivan lähellä, tykkään!




Lisää aurinkoisia päiviä toivotellen
-Poopa-

perjantai 5. helmikuuta 2010

Vapaa päivä

Tänään on saanut nauttia kiireettömästä aamusta, sillä on vapaa päivä. Sunnuntaina tosin työt jo odottaa, mutta kivaa on viikollakin olla vapaalla. Kovasti imuri odottaa kaapissa pääsyään siivoamaan, luutu ja sanko myös, mutta ei oikein innoista. Kohta P tulee kotiin jospa häntä kutukuttaisi ajatus imuroimisesta :)

Tällä viikolla on ollut jotenkin niin keväinen mieli. Johtuu varamaan alhaisista pakkaslukemista mittarissa. Kevään tunnusta jothtuen olkkarin ruskea- beige- valkoinen varitys alkaa kaivata päivitystä osakseen. Jotain pirteää väriä pitiäisi laittaa, mutta enpä oikein tiedä mitä väriä laittaisi; vaaleanvihreää? vaaleanpunaista? sinistä? mitä? Apua! jotain piristystä pitäisi kyllä saada. Ideoita otetaan vastaan.

Tänään on Runebergin päivä ja syy torttuilla :D Ensin mielessä oli itse leivotut tortut, mutta päädyttiin ostamaan tortut Prismasta. Varmasti on hyvää :)



Illalla mennään ottamaan oppia elokuvasta "Avio- onnea Morganeiden tapaan" toivottavasti leffa on hyvä :)

-Poopis-