ihanaa, ihanaa onhan ratsastaa.
Juokse hepo hiljaa, kanna pikkuu Siljaa,
kanna kotiin saakka kevyt, kallist taakka.
Ihhahhaa ihhahhaa hepo hirnahtaa,
ihanaa, ihanaa onhan ratsastaa.
Muistan serkkutyttöni ihanan keinuhevosen, jota aina hoidettiin yhdessä kun vierailimme heillä. Hepan selässä otettiin hurjat vauhdit ja kuvittelimme tukka hulmuten laukkaavamme niityllä. Heppaa rapsuteltiin ja harjattiin aivan kuin oikeaakin heppaa. Onkohan tämä "vanhanaikainen" lelu menettänyt sijansa lasten leikeissä? Uskon kuitenkin, että keinuhevonen taitaa olla aika monen pikkutytön miksi ei pojankin toiveissa.
Uudessa toivekoti ja puutarha lehdessä oli juttu Joutsalaisesta puusepästä, joka tekee verstaassaan keinuhevosia. Nopea googlaus ja löysin hänen nettisivut ihanine heppoineen. Tuollaisen ihanuuden ottaisin meillekin, vaikka meiltä ei sitä pientä haaveilija ratsastajaa löydykään, mutta kuka on kieltänyt aikuisia haaveilemasta laukkaharjoituksista kukkivalla niityllä tai kirpakassa pakkassäässä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti