sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Kuopio

Monet ovat varmasti samaa mieltä siitä, että viikonloput kuluvat liiankin nopeasti. Vietimme viikonloppua Kuopiossa siskoni luona. Olipa aika jännää mennä pikku-siskon omalle asunnolle, niin vain on siskokulta aikuistunut ja muuttanut omilleen asumaan. Ei voi muuta todeta kuin miten kauniilla aluella hän asustaa. Ihania vanhoja puutaloja aivan tien toisella puolella, punaisine ovineen, rispaantunein maalein, pikkuruutuisin ikkunoineen, puistoalueineen ja pakko mainita muutaman sadan metrin päässä oleva vankilakin tuo omat puitteet asuinalueelle. Ei voinut muutakuin huokailla ja ihastella... niitä taloja...



Eikös olekin kauniita? voisin muuttaa johonkin noista vaikka heti!

Lauantaina kierreltiin kaupungilla. Suloinen sisutuskauppa AmandaB sai minusta kyllä vakioasikkaan kun Kuopiossa piipahdan. Voirasia sai meiltä hyvän uuden kodin. Torin vilinä ja ihmisten "lupsakkuus" teki meihin kyllä vaikutuksen. Saisi ihmiset ottaa savolaisista mallia. Hymyssä suin vain ja eikä tartteis stressata. Siinä onkin opettelemista. Illalla piipahdettiin vielä serkkuni luona. Lunastimme melkein lupauksemme, kesäkuussa heitettiin ilmaan ajatus, että jospa tänä kesänä kävisimme, meni kuitekin syksyyn. Heillä odotellaan jo kovasti pikku kakkosen syntymää.



Kuopio on kyllä todella kaunis kaupunki. Tänään startattiin aamupäivästä kiertelemään kaupunkia ristiin rastiin kamerat kourassa ja muutamia valokuvia saatiin siskon kanssa otettua. Haaveissa olisi saada oikein kunnon kamera ja vielä oppia tuohon valokuvauksen saloihin. Jospa joulupukki kuulisi toiveeni, vielä olisi aikaa olla kiltisti...









Tuomiokirkko oli vanha ja jykevä. Käytiin myös sisällä katsomassa miltä siellä näyttää. Kattomaalauksia ei ollut mutta muuten hyvin komea kirkko. Muutamat rukouskynttilän loput paloivat pienellä alttarilla. Siskoni kanssa sytytimme yhden kynttilän mummomme syntymäpäivän muistoksi. Mummomme olisi täyttänyt lauantaina 90v. Pian tulee kaksi vuotta hänen poismenosta, mutta ikävä on silti ♥





loppupäivä menikin vielä vähän kauppoja kierrellessä ja sitten olikin aika pakata itsemme autoon ja lähteä Vinskin luo kotiin, pian tulemme taas Kuopioon!
Parasta viikonlopussa oli ehdottomasti rakkaiden seura!



Raportin kuittaa Poopis ja Blogin P
kuvat: siskokulta ja Poopis

3 kommenttia:

  1. Ihanalta näytti Kuopiossa, tykäistyin kesällä kovasti iisalmeen ja kiuruveteen, ihana tunnelma niissä:) Mitä sun pikkusisko opiskelee?

    - Jaana -

    VastaaPoista
  2. Kiuruvesi on kyllä kiva paikka, siellä on kouluaikana jokainen loma vietetty + että kaikki sukulasiset asuvat siellä. Jenna opiskelee kuva- artesaaniksi Igmanin opistolla.

    VastaaPoista